Vanhuus

Vanhuuden kunnioittaminen Katolisessa Kirkossa

1) Johdanto

Todennäköisesti meillä kaikilla on jokseenkin samankaltainen kokemus omasta kasvamisesta ihmisenä. Muistan, että lapsena unelmoin innokkaasti,  kuinka aikuiseksi olisi mahtavaa; silloin esimerkiksi voisin äänestää vaalissa ja vihdoinkin voisin ajaa autoa. Kuitenkin aikuisuus näytti silloin kaukaiselta ja aikuiset melko vanhoilta.
Sitten yhtäkkiä täytin 18 vuotta. Ja mitäs nyt? Olen sama kuin aina, ajattelin, nuori, liian nuori. No, ehkä kun täytän 25 vuotta olen jo kypsä ja itsenäinen eikä elämä voi enää yllättää minua. Huomasin sitten jälleen, että olin sama nuori poika kuin aina, vaikka ikä ja tilanne muuttui. Silloin muistin, että joku tuttu naapuri täytti 40 vuotta ja ajattelin: miesparka, ikivanha!
Nyt olen yli 40 vuotta vanha ja minusta tuntuu edelleen, että olen nuori kuten aina ja että tulevaisuus on edessäni: paljon projekteja ja unelmia. En tiedä montako vuotta Jumala on antanut minulle mutta jokainen päivä on ilmainen lahja kaikille.
Minun mielestäni on tärkeä ymmärtää, ettei vanhuus ole mikään sairaus eikä joku korjattava ongelma yhteiskunnassa, tai surullinen ja pelottava ihmisten vaihe. Vanhuudessa on myös olemassa tulevaisuus: ehkä kaksi vuotta, kaksi kuukautta tai kaksi päivää. Ja sen jälkeen, on lisäksi se ajaton kausi joka on ikuinen elämä.
Jos Jumala sallii minun täyttää 80 vuotta, tietysti on selvä, etten pelaisi enää jalkapalloa kuten nykyään ja luultavasti minun pitäisi ottaa lääkkeitä päivittäin, ja ehkä kärsin sairaalan vuoteessa, mutta silloinkin olen aina oma itseni ja tulevaisuus on minun edessäni.
Elämä on Jumalan lahja ihmisille. Jotta voisimme ymmärtää, mitä on vanhuus, ensiksi pitäisi käsittää mikä on ihminen, koska vanhuus ei ole olemassa vaan vanhoja ihmisiä.  ”Ihmispersoonan arvokkuus perustuu siihen, että hänet on luotu Jumalan kuvaksi ja kaltaiseksi. Tämä pitää paikkansa iästä riippumatta: sikiö, vauva, nuori, aikuinen, vanha ihminen on Jumalan kuva”(KKK 1700). ”Ihminen on ainoa luotu olento maailmassa, jonka Jumala on tahtonut -ja rakastanut- hänen itsensä takia”(GS24). Sen vuoksi ihmisen on arvokas kaikissa elämän vaiheissa.
Tässä esitelmässä haluaisin tarjota teille katolisen näkökulman vanhuudesta, käyttäen samalla henkilökohtaista kokemustani.

2) Vanhuus: jumalallinen rooli pelastustyön historiassa

Nykyään on maailmassa 70 miljoonaa yli 80 vuotiasta ihmistä. Vuodeksi 2050 ennustetaan 370 miljoonaa, joista 2 miljoonaa yli 100 vuotiasta. Mikä olisi tyypillinen reaktio tähän tietoon? Jos olisin talousministeri sanoisin: kuuma peruna, paljon menetettävää rahaa, riittämättömät resurssit …  jos olisin lääkäri ehkä sanoisin: liian paljon työtä, parantamattomia tapauksia….. entäs sinun reaktiosi? Ei tarvitse vastata ääneen. Kuitenkin vastaus tulee Jumalalta, joka tietää eniten ihmisistä sillä hän on meidän luojamme.
Pelastustyössä vanhat ihmiset ovat olleet todella tärkeitä. Esimerkiksi Abraham ja Saara saivat lapsen vanhuudessa ja sieltä tulee ensimmäinen henkilökohtainen liitto, jonka kautta Jumalan kansa aloittaa vaelluksensa maailmassa.
Vanhassa Testamentissa arvokkuus ja kunnioitus vanhuutta kohtaan muuttuu laiksi: ”Nouse harmaapään edessä, anna arvo vanhukselle ja pelkää ja kunnioita Jumalaasi” (3Moos.19:32) .
”Poikani, pidä huoli isästäsi hänen vanhuudessaan, äläkä murehduta häntä, niin kauan kuin hän elää. Ja jos hänen ymmärryksensä käy heikoksi, ole lempeä, älä halveksi häntä hänen elinaikanaan … Isänsä hylkääjä on Jumalan pilkkaajan vertainen; ja joka äitinsä vihoittaa, sen Herra kiroaa” (Sir. 3:12–13,16).
Jumala ilmestyy Moosekselle sanoen: ”Minä olen sinun isäsi Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala” (2Moos.3:6). Tästä kohdasta on selvä nähdä, että Jumala on perheen Jumala alkaen esi-isistä. Jumala yhdistää oman nimensä ihmisten esi-isiin.
Vanhassa Testamentissa vanhukset ovat hienoja neuvonantajia ja elämän opettajia; he näyttivät nuorille sukupolville kansan perinteen ja heiltä tulee loistava uskollisuuden esimerkki.
Myös Uudessa Testamentissa on selvä vanhuuden jumalallinen rooli. Sakarias ja Elisabet saivat Johannes kastajan vanhuudessaan. Messiaan edeltäjä syntyy vanhuuden uskollisuudessa.
Jeesuksen synnyttyä hänet vietiin Temppeliin omistaakseen hänet Jumalalle. Myös siellä olivat vanhat ihmiset -Simeon ja Anna- jotka tunnustivat hänet todistaen lunastuksen alkamisesta.
Tätä taustaa vasten on helppo ymmärtää Paavalin sanoja: ”Jumalan hulluus on ihmisiä viisaampi ja Jumalan heikkous ihmisiä voimakkaampi… Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin (1Kor.1:25-28).
Jumala valitsi pelastuskeinoksi perheessä syntymisen. Meidän pelastuksemme voisi olla toteutunut erilaisin tavoin, ehkä ihmisten silmin tehokkaampana, mutta kuten aina Jumala valitsi parhaimmin. Jeesus, Jumalan Poika, pelastajamme, kuului perheeseen, syntyen, eläen ja kasvaen perheessä.
Jeesus on ainoa mallimme: tie, totuus ja elämä. Miehuudessa Jeesus tunnettiin edelleen Joosefin poikana aloittaessaan evankeliumin julistamisen. Luultavasti Joosef oli kuollut ennen sitä, ehkä noin 60 vuotiaana, mitä silloin voitiin kutsua vanhaksi mieheksi. Millainen oli Joosefin kuolema? Varmasti Jeesuksen ja Marian rakkauden ympäröimä. Voimme kuvitella Jeesuksen sanoneen itkien: ”isä, rakastan sinua, kiitos kaikesta, nähdään pian.” Se on syvä mysteeri. Ihmisenä Jeesus itki ja kärsi ja Jumalana hän voi sanoa: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole” (Joh. 11, 25-26), sen vuoksi kuolema ei ole loppua, se on vain muutto nykyisestä talosta ikuiseen taloon Taivaassa.
Vanhuus ja kaikki mikä liittyy siihen voidaan ymmärtää hyvin ja syvästi ainoastaan perheen kehyksessä. Sen vuoksi paras apu ja lääke vanhukselle on perheellinen ilmapiiri.

3) Perhe: sopiva elämisen kehys

Ihminen syntyy luonnollisesti perheeseen. Sama Jeesus omassa elämässään näytti meille, että tämä on todella tärkeää, koska perhe on perustettu Jumalan tahdosta. ”Luodessaan miehen ja naisen Jumala on perustanut perheen ja antanut sille perusrakenteen. Sen jäsenet ovat samanarvoisia persoonia. Perheenjäsenten ja yhteiskunnan yhteiseksi hyväksi perheessä vallitsee erilaisia vastuusuhteita, oikeuksia ja velvollisuuksia” (KKK 2203).
”Perhe on yhteiskunnallisen elämän alkusolu. Se on luonnollinen yhteisö, jossa mies ja nainen on kutsuttu antamaan itsensä rakkaudessa ja välittämään elämää. Perheensisäinen auktoriteetti, pysyvyys ja yhteiselämä muodostavat vapauden, turvallisuuden ja veljeyden perustan yhteiskunnassa. Perhe on yhteisö, jossa voidaan lapsesta asti oppia kunnioittamaan moraalisia arvoja, osoittamaan Jumalalle kunnioitusta ja käyttämään vapautta oikein. Perhe-elämä on harjoittautumista elämään yhteiskunnassa” (KKK 2207).
”Neljäs käsky muistuttaa aikuisia lapsia heidän velvollisuuksistaan vanhempiaan kohtaan. Lasten tulee antaa vanhemmilleen aineellista ja henkistä apua niin hyvin kuin voivat näiden ikääntyessä, sairastuessa, jäädessä yksin tai joutuessa vaikeuksiin” (KKK 2218).
”’Kunnioita isääsi ja äitiäsi, niin kuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt, että saisit elää kauan ja menestyisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle antaa” (5Moos.5:16).
Lasten vanhemmilleen osoittama kunnioitus (lapsen rakkaus) syntyy kiitollisuudesta vanhempia kohtaan, jotka ovat lahjoittaneet lapsilleen elämän ja antaneet heille rakkaudellaan ja työllään mahdollisuuden kasvaa iässä, viisaudessa ja armossa. ”Kunnioita isääsi kaikesta sydämestäsi, -sanoo Jumala-, äläkä unohda äitisi synnytystuskia. Muista, että olet heistä syntynyt; ja millä sinä voisit korvata sen, mitä he ovat tehneet sinun hyväksesi?” (Sir. 7:27–28) (KKK 2215).

4) Muutamia vaikeuksia

Varsinkin teollisuuden ja kaupunkien kehitys on johtanut monien vanhusten syrjäytymiseen perheistä. Sen lisäksi, myös monissa maissa on tapana, että lapset lähtevät kodista nuorina tulleen entinen koti vanhempien kodiksi ei enää minun.  Perheenjäsenten sekä fyysinen että psykologinen etäisyys toisistaan kasvaa .
Toisaalta yhteiskunnassa vallitsee kaikkialla tehokkuuden ja ruumiin kulttuuri, jossa vanhoille ihmisille ei ole tilaa. Nykyisin kiinnostaa vain nykyhetki ja ehkä tulevaisuus, ainoastaan jos se näyttää iloiselta. Vanhat ihmiset tarjoavat menneisyyden kokemuksia ja hoito-ongelmia, joista ei nykyisestä näkökulmasta voida saada rahaa, voimaa tai nautintoa.
Tämä kaikki aiheuttaa dramaattisen syrjäytymisen, sillä puuttuu ihmissuhteita ja seurauksina ovat hylkääminen, yksinäisyys ja eristyneisyys. Lopulta menetetään yhteisöön kuulumisen tunnetta.
Valitettavasti myös perhe voi tuottaa ongelmia. Kun avioliitto kärsii ja tulee avioero, se aiheuttaa syvän haavankoko perheen rakenteeseen: se vaikuttaa välittömästi lapsiin, ja sitten myös isovanhempiin. Joskus lastenlapset katoavat lähipiiristä ja isovanhemmat kokevat yksinäisyyttä.
Vaikeuksien luettelo voisi jatkua äärettömästi mutta luultavasti tämä on jo tunnettu aihe, joten tällä hetkellä haluaisin tarjota muutamia positiivisia ehdotuksia.

5) Vanhuus: uusi lapsuus

Samalla tavalla kuin lapsuus on hieno ihmisten kausi, jolloin vauvat ja pienet lapset oppivat ja kasvavat ja kaikki pitävät huolto heistä, vanhuuskin voi olla kaunis kausi jolloin voidaan oppia ja kasvaa.
Itse asiassa on pelkästään mahdollista arvioida todella vanhusten elämää ja heidän viimeisiä päiviään, jos arvioidaan, todellakin, lapsen elämää olemassaolon ensimmäisestä hetkestä. Sen vuoksi, kun ihmisen elämä ei ole pidetäjumalalliseksi lahjaksi abortti ja eutanasia ovat kaksi puolta samassa kolikossa.
Vanhuus on viimeinen luonnollinen kausi, joka kulkee suoraan Taivaan Isän luokse. Uskolla ja toivolla voimme ymmärtää, että on mahdollista elää vanhuus rakkaudella. Tämä on se salaisuus jonka kautta tulee käsittäväksi että vanhuus Jumalan kanssa on uusi nuoruus, uusi lapsuus. Näin tapahtui esimerkiksi eräälle 101 vuotta vanha tunnetulle rouvalle. Hän sanoi: ”kyllä, tiedän että olen 101 vuotta vanha, entäs sitten? Ehkä ruumiini on heikentynyt eikä toimi kuten haluaisin, olen kuten vauva, tarvitsen kaikkia ja siksi olen vahva ja voimakas sisäisesti.
Tämä nainen ymmärsi hyvin Jeesuksen sanat: ”Sallikaa lasten tulla minun luokseni, älkää estäkö heitä. Heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta. Totisesti: joka ei ota Jumalan valtakuntaa vastaan niin kuin lapsi, hän ei sinne pääse” (Lk 18, 16-17).
Perheissä pienet lapset ja vanhat ihmiset vaativat samaa hoitoa: peseminen, pukeminen, syöttäminen… Itseasiassa vanhat ihmiset ovat kuin pieniä lapsia.
Jeesus sanoi: ”joka minun nimessäni ottaa luokseen tämän lapsen, se ottaa luokseen minut. Ja joka ottaa minut luokseen, ottaa sen, joka on minut lähettänyt. Se teistä, joka on kaikkien pienin, on todella suuri” (Lk 9, 47-48).
Omassa perheessäni monta vuotta sitten isoäiti sairastui Alzhaimeriin . Hän joutui jäämään vuoteeseen ja pikkuhiljaa menetti kaikki kyvyt. Hän asui mummolassa, ja sinne saapuessamme meillä oli tapana tervehtiä häntä ja olla hänen kanssa muutaman minuutin. Hän oli niin kuin pieni vauva, puhumatta, keskustelematta. Oli selvä että rakkaudessa ei tarvitse aina sanoja. Kun lähdimme kotoa kadulle pelaamaan mummi (toinen isoäiti?) sanoi: oletko jo tervehtinyt isoäitiä? Joskus isoäiti ei huomannut mitään, mutta siitä huolimatta meille nuorina oli todella tärkeitä nuo minuutit.
Vanhemmat pitivät meistä huolta lapsina, ja nyt on tullut meidän vuoromme. Se on oikeudenmukaisuuden ja rakkauden seuraus. Vanha Testamentti sanoo: ”Joka isäänsä kunnioittaa, se sovittaa syntinsä; ja joka pitää äitinsä kunniassa, se on kuin aarteen kokoaja. Joka isäänsä kunnioittaa, se saa iloa omista lapsistansa, ja sinä päivänä, jona hän rukoilee, hän tulee kuulluksi. Joka pitää isäänsä kunniassa, saa pitkän iän; ja joka on Herralle kuuliainen, se virvoittaa äitiään” (Sir. 3:2–6).

6) Ehdotuksia: oppia heistä auttaen heitä

Vanhukset ovat perheen ja yhteiskunnan muisti ja kokemus, ja sen takia viisaus. Vanhukset voivat välittää inhimillisiä perusarvoja nuorimmille sukupolville. Muisti on niin kuin puun juuret: korkea puu tarvitsee syvän muistin. Perheen ja yhteiskunnan tulevaisuus riippuu niiden juurista. Oman perheen ja yhteiskunnan menneisyyden tunteminen auttaa säilyttämään oma  identiteetin. Yhteiskuntakin voi oppia heidän kokemuksestaan jotta se ei kaatuisi samoihin virheihisiin.
Vanhusten elämä näyttää meille rohkeuden ja uskollisuuden esimerkkiä, inhimillisyyden aitoa esimerkkiä. Niin kävi ateistisissa maissa totalitaaristen hallintojen alla. Kukapa ei ole kuullut venäläisestä ”Babushkasta”? Isoäideistä, jotka neuvostoliiton aikana, jolloin pieninkin ilmaus uskosta merkitsi rikollista toimintaa, pystyivät pitämään hengissä kristinuskon, ja välittämään sen lastenlapsille. Kiitos heidän rohkeutensa, uskoa ei sammuttu kokonaan entisissä kommunistisissa maissa ja muissa Afrikan, Aasian ja jopa Euroopan maissa.
Vanhukset käsittävät hyvin mikä ero on ”olen” ja ”minulla on” välillä. Luultavasti he eivät voi sanoa ”minulla on” paljon kykyjä tai voimaa tai rahaa, mutta he voivat osoittaa mitä he ovat olleet ja ovat vieläkin.
Elämäämme hallitsee nykyään usein kiire, jännitys ja neuroosi.Se on toisin sanoen häiriökäyttäytymisen elämää, jossa ihminen helposti unohtaa elämän peruskysymykset, sekä kutsumuksen, arvokkuuden ja kohtalon merkityksen. Vanhuksille kuunteleminen on viisauden lähde ja sopiva kasvamisen ravinto.
”Perheen tulee elää niin, että sen jäsenet oppivat välittämään ja kantamaan vastuuta nuorista ja vanhoista, sairaista, vammaisista ja köyhistä. On olemassa lukuisia perheitä, jotka eivät ajoittain kykene antamaan tätä apua. Silloin muiden ihmisten ja perheiden, toissijaisesti myös yhteiskunnan, asiana on huolehtia näiden ihmisten tarpeista” (KKK 2208).
Sen vuoksi ehdottaisin perheiden vahvistamista ja vanhukset roolin korostamista perheissä ja yhteiskunnassa esimerkiksi seuraavin keinoin:
-ehkäistä etääntymistä perheestä, korostaen heidän läsnäoloansa ja osallistumista: esimerkiksi, vierailu heidän luonaan tai syödä yhdessä usein, ainakin syntymäpäivinä tai muissa perheen juhlissa;
-opettaa heille uusien teknologioiden käyttöä, varsinkin internetin, jonka kautta he voivat olla lähempänä rakkaita ihmisiään: facebook, e-mail, …
-viettää heidän kanssaan yhteisöllistä elämää: kulttuuritapahtumia, konsertteja, retkiä…;
-auttaa heitä seuraamaan uutisia maailmasta;
-tarjota hengellistä hoitoa ja sopivaa koulutusta: retriitit, Jumalanpalvelus, rukoushetki;
-antaa heille vastuuta ja konkreettisia tehtäviä seurakunnissa: katekeesi, opetus;
-järjestää hyväntekeväisyystoimintaa: jotkut voivat vierailla toisia vanhoja ihmisiä jotka asuvat yksin;
-vapaaehtoistyö: antaen pieniä vapaa-ajan tehtäviä : kotityöt tai auttaminen kirkossa, ostokset (jne.);
-pitää huolta heidänterveydestä, koulutuksesta ja ammatillisista kyvyistä, tarjotaan myös mahdollisuus jatkuvalle oppimiselle;
-antaa heidän äänensä kuulua poliitikkojen edessä;
-”Perhettä on tuettava ja suojeltava soveltuvin sosiaalisin keinoin. Siellä missä perheet eivät kykene täyttämään tehtäviään, on muilla yhteiskunnan ryhmittymillä velvollisuus auttaa perheinstituutiota ja tukea sitä” (KKK 2209);
-muistuttaa, että valtiolla on velvollisuus tarjota apua heikommille perheille: taloudelliset edut, terveyspalvelut ja asumisen käytännöt, eläkkeet ja sosiaaliturva;
-korostaa myös tarvetta luoda instituutioita, joissa vanhukset eivät  koe olevansa syrjäytyneitä entisestä elämästään. Voi olla tuttu henkilö pitämässä yhteyttä ja antamassa inhimillistä lämpöä: esimerkiksi kotihoidon kautta, päivä-sairaaloissa tai  hoitokodieissa.
Esimerkiksi Katolinen Kirkko ylläpitää maailmassa yli 6 000 sairaalaa, 55 000 ensiapukeskusta, varsinkin köyhissä maissa, 15 500 vanhainkotia, 700 spitaalisten majatalo, joissa asuvista suurin osa on vanhuksia, 18 000 terveysasemaa ja 20 000 sairastupaa ja turvakotia. Kaiken kaikkiaan katolinen Kirkko hoitaa yli 700 000 sosiaalikeskusta ympäri maailman. Jos valtio auttaisi meitä myös Suomessa, olisi varmasti olemassa katolilainen vanhainkoti avattuna apukeinona kaikille.

7) Kärsimys

Myös täytyy sanoa, että usein vanhuuteen kuuluu kärsimys. Aineellistuneessa yhteiskunnassa kärsimys nähdään vihollisena. Näyttää siltä, että tärkeintä on tuhota kärsimys unohtaen, että kärsimystä ei oikeastaan ole itsessään olemassa, vaan ihmiset kärsivät. Joskus kärsimyksen ratkaisu on kuolema, ihmisen kuolema, joka on tietysti pahin ja järjettömin lääke.
Kärsimys on väistämätön toveri inhimillisessä olemassaolossa ja myös henkilökohtaisen kasvun tekijä. Jollei voida välttää kipua, tämä ei tarkoita sitä, että elämä on menettänyt merkityksensä. Kärsimys voi auttaa ymmärtämään mitä tarkoittaa Jeesuksen risti ja vain ristiinsä naulitun Jeesuksen kautta voimme käsittää syvästi, mitä merkitse kärsiä. Ehkä sinulla on oma kokemus siitä. Kun onnettomuus tapahtuu tai sairaus tulee tai rakkaan ihmisen kuolema saapuu yhtäkkiä, meidän arvojen skaala uudistuu osoittaen selvässä valossa mikä on todellisesti tärkeää elämässäni.

8) Kuoleman lähestyminen

Kuolema ei ole kaiken loppu: se on portti josta pitää astua läpi. Sen vuoksi myös vanhuus on hieno kausi, jolloin voimme valmistautua omaan kuolemaan, omaan matkaan ikuiseen elämään. Sitä varten vanhuksia pitäisi auttaa hengellisesti: kotona tai sairaalassa voimme rukoilla yhdessä heidän kanssa. Perhe tai lääkäri voi myös soittaa papille, joka on saatavissa palvelemaan ja auttamaan viimeisinä hetkinä, tarjoten lohtua, rakkautta ja sakramentit -Jeesuksen armon lähteet.
On tärkeä, että kuoleman lähestyessä vanhuksen ympärillä olisi ihmisiä jotka saattaisivat häntä.
Kouluissa voidaan antaa hyvää koulutusta nuorille siitä, mitä tarkoittaa kärsimys ja kuolema. Tätä varten kannattaa korjata nykyinen negatiivinen kuva vanhuudesta. Selittää nuorille tuskan ja kuoleman oikea merkitys: molemmat kuuluvat elämään.
Lapsena isoisä sairastui. Rakkaus työnsi minut rukoilemaan hänen parantumisensa puolesta ja usko vahvisti minua hyväksymään Jumalan tahdon. Täytyy sanoa, että sillä tavalla, vaikka tuska oli syvä, samalla rauhaa tuli runsaasti. Loppujen lopuksi hän kuoli. Yksi tätini sanoi ettei hänen pieni poikansa (eli serkkuni) tulisi katsomaan isoisää hautajaisissa, koska varmasti hän olisi siitä shokissa. Toinen sukulainen vastasi: miksei? Emme saa pelätä kuolemaa, ja on tärkeää, että sinun poikasi ymmärtäisi että kuolema ei ole dramaattinen loppu, vaan Taivaan portti. Serkkuni astui sisään sinne, missä isoisä lepäsi: hän pysähtyi isoisän eteen ja sanoi rauhallisesti: nyt hän on Jeesuksen kanssa. Epäilemättä usko on paras etu joka meillä kristityillä on kuoleman edessä.
Pappina yritän myös järjestää käyntejä vanhaintaloon. Kahdesti kuukaudessa käymme Espoossa  nuorten opiskelijoiden kanssa. Siellä syötämme heitä ja viemme pyörätuolissa istuvia vanhuksia lenkille: se on mahtava kokemus. Kaikki nuoret ovat halunneet tulla uudestaan palvelemaan.

9) Lopuksi

Aika rientää ja pitäisi lopettaa esitelmä. Lopuksi haluaisin mainita teille mikä on minun mielestäni hieno ja erinomainen vanhuuden elämisen esimerkki: Johannes Paavali II. Viimeisinä vuosinaan vanha ja sairas paavi todisti maailmalle, että vanhuus ja kärsimys ei ole este mihinkään, kun samastuu Jeesukseen ristillä. Kävelykeppi jota hän käytti kävelläkseen muutti tarkoitusta ja tuli orkesterin tahtipuikoksi kun nuoret lauloivat hänen kanssa, aiheuttaen hyväntahtoista a/ hilpeyttä kaikille. Yksinkertaisesti hän sanoi itsestään: ”Minä olen iki vanha pappi.” Hän asuu ikänsä uskossa palvellen hänen heikosta fyysisestä kunnostaan huolimatta. Se oli mahtavaa nähdä, miten sanansa aina voimistuu, kuinka tulla enemmän kuin koskaan, ihmisten sydämiin. Tehokkain saarna oli se viimeinen saarna, Vatikaanin ikkunasta, pystymättä seisomaan tai sanomaan mitään, mutta Jumalan rakkaus puhui vanhuuden kautta.
Pyydän Jumalaa, että kuten vanha Simeon Temppelissä, ottaessaan Jeesus-lapsen käsivarsilleen mekin vanhoina osaisimme toistaa: ”Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä, niin kuin olet luvannut. Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi” (Luuk. 2, 29-32).

i.Raimo Goyarrola, 4.2011
Lähteet:

Vatikaani II: Pastoraalikonstituutio Gaudium et spes;
Paavi Johannes Paavali II, Apostolinen kirje Familiaris Consortio, Kiertokirje Elämän Evankeliumi, kirje Christi fideles laici ja Salvifici Doloris;
Maallikkojen Neuvoston Kongregaatio, Vanhusten kunnioittaminen ja
Katolisen Kirkon Katekismus.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: